Tulevan kauden aikataulut ja lajit

Aktiviteetti:     Lintubongaus

Maaliskuun lopusta toukokuun alkuun, vesille kannattaa lähteä heti kun jäät lähtevät. Nähdään takuuvarmasti kymmeniä eri lajeja ja aktiviteetti sopii kaikille.

Aika:                   17.3. – 27.4.

 

Aktiviteetti:     Keväinen taimenen- ja hauenheittokalastus

Jäiden lähdöstä lopusta toukokuun alkuun. Nämä ovat hieman kokeneemmille kalastajalle sopivia aktiviteetteja.

Aika:                   15.4. – 30.5.

 

Aktiviteetti:     Lohenuistelu

Mukavaa yhdessäoloa vesillä, saalistakuuta ei voi antaa, mutta jos tähdet ovat oikeassa asennossa ja lohi nappaa niin sen muistaa koko ikänsä. Ei vaadi aiempaa kalastuskokemusta.

Aika:                   19.5. – 20.6.

 

Aktiviteetti:     Hauen heittokalastusta ulkokarikoilla

Sesonki juhannuksesta elokuun loppuun, kirkasta vettä ja virkeitä haukia. Saalisvarmaa ja mukavaa tekemistä. Sopii parhaiten jo jonkinmoista kokemusta omaaville heittokalastajille, mutta onnistuu myös aloittelijalta pienen perehdytyksen jälkeen.

Aika:                   1.7. – 30.8.

 

Aktiviteetti:     Kuhan- ja hauenuistelua Luodonjärvellä

Saalisvarmaan kalastusta johon ei aiempaa kokemusta tarvita.

Aika:                   1.7. – 30.9.

 

Aktiviteetti:     Syksyistä hauenuistelua Luodon saaristossa

Useimmiten paljon toimintaa sisältävä reissu ja keston ei tarvitse olla muutamaan tuntia pitempi kun siirtymät ovat lyhyitä. Tämä sopii kaikille.

Aika:                   30.9. – jäiden tulo

 

Aktiviteetti:     Ahvenen jigikalastus

Kausi jatkuu aina jäiden tuloon saakka, aktiivista ja tapahtumarikasta kalastusta, viistokaiulla etsitään ja live -luotaimella katsellaan kuinka jigit kelpaavat.

Aika:                   1.8. – jäiden tulo

 

Aktiviteetti:     Syyshauen heittokalastus

Ajankohtaan sopiva vaatetus päälle ja menoksi. Toisinaan tuntuu, että haukea tulee joka paikasta ja joskus sitä saattaa joutua hieman etsimään. Ilman tapahtuma näillä reissuilla ei kuitenkaan ole jääty koskaan. Sopii hyvin sekä aloittelevalle harrastelijalle että kokeneemmalle kalamiehelle.

Aika:                   1.9. – jäiden tulo                        

 

Aktiviteetti:     Taimen heittokalastus

Erittäin haasteellinen laji ja suosittelen tätä ainoastaan niille, joilla on tästä kokemusta jo ennestään.

Aika:                   1.9. – jäiden tulo

 

Seuraa Jompen Saaristomatkoja Facebookissa ja Instagramissa, niihin tulee päivityksiä viikottain!

Jorma Koivuniemi

Fishing guide